ylareuna

Attribuutioteoria ja kuntoutus

12.09.2011

Taustaa

Vakavasti sairastunut ihminen usein pohtii ja kyselee mistä hänen tilansa on peräisin, mikä on sen aiheuttanut. Kuntoutukseen nämä pohdinnat kuuluvat olennaisena osana. Australialainen hahmopsykologi Fritz Heider kehitti 1940-luvulla arkipsykologisen lähestymistavan, jossa systematisoidaan ihmisen tapoja arvioida omaa ja toisten ihmisten käyttäytymistä ja yleisemminkin häneen vaikuttavia ja hänen havaintopiirissään tapahtuneita asioita. Heider julkaisi teoriansa vuonna 1958 teoksessa The Psychology of Interpersonal Relations. Näitä tapahtumien syiden arviointeja tai subjektiivisia havaintoja sanotaan attribuutioiksi.

Sairauksiin liittyvät yleisimmät kysymykset ovat:
• sairauden identifioiminen: mikä tämä sairaus on, mitkä ovat sen oireet
• mikä on sairauden kehityskulku
• mitkä ovat sairauden seuraukset
• mikä on sairauden syy
• mikä parantaa sairauden

Keskeinen attribuutioiden jako on sisäisiin (minun tai minussa oleva) ja ulkoisiin (ulkopuolellani tai yhteiskunnassa oleva) syihin. Claudine Herzlich on todennut että sairauksiin liittyvät määrittelyulottuvuudet, representaatiot voidaan kuvata neljällä ulottuvuudella: sisäinen ulkoinen, terve-epäterve, luonnollinen-luonnoton, yksilö-yhteiskunta. Kaikkein yleisimmällä tasolla on todettu ”attribuution peruserhe” eli taipumus ”yliarvioida sisäisten tekijöiden ja aliarvioida tilannetekijöiden vaikutusta”. Toinen yleinen tapa on ottaa onnistuminen omalle kontolle ja syyttää epäonnistumisesta jotain ulkopuolista tekijää.

Jukka Tontti on masennusta koskevassa sosiaalipsykologian väitöskirjassa havainnut masennuksen vuoksi psykoterapiassa olevilla syyselitysten (attribuutioiden) neljä pääluokkaa: lapsuuden, tunteiden, ajattelun ja yhteiskunnan syitä etsivät selitysmallit.

Attribuutioteoria perustuu kolmeen taustaoletukseen:

• attribuutiomallit olettavat että kausaaliajatukset tai kausaalikognitiot ovat olennaisia havaintojen ja, tunteiden ja toiminnan taustatekijöitä
• yksilöllä on tarve etsiä näitä kausaaliselityksiä ja he toimivat mahdollisimman samalla tavalla kuin tutkijat heidän suorittaessaan tieteellistä päättelyä
• kausaaliattribuutiolla on myös merkitystä havaitsijan oman tilanteen kannalta, niiden sisältö jotenkin palvelee attribuoijaa itseään
Attribuutioista ja niiden tulkinnoista keskustelemalla voi tukea kuntoutumista löytämällä kussakin yksilöllisessä tilanteessa parhaiten toimivat havainnot omasta tilasta ja sen hallinnasta. Ääritapauksessa tällainen lähestymistapa voi muodostaa ”attribuutioterapian”, joka jäsentää kuntoutussuunnitelman mukaista kuntoutusohjelmaa tuomalla ”oikeat attribuutiot” väärien haitallisten attribuutioiden sijaan.

Tutkimuskysymyksiä

Kuntoutumien on psykososiaalista kannalta elämänhallintaa tukevaa toimintaa erilaisin toimintakykyä lisäävin interventioin. Sosiaalipsykologinen attribuutioteoria on tärkeä yritys käsitteellistää kuntoutujan näkökulmaa arkisten havaintojen ja päättelyjen avulla. Attribuutioteoreettinen lähestymistapa sopii hyvin nykyiseen kuntoutujalähtöiseen ja arkielämässä selviytymistä korostavaan palveluihanteeseen. Selviytymisstrategioista on muodostettu useita erilaisia teorioita, mutta attribuutioteoria on niistä keskeisimpiä vaikkakin kuntoutuksessa liian vähän sovellettu.

Tutkimuskysymyksinä voisi esittää esimerkiksi seuraavaa:
• Millaisia kausaaaliattribuutioita – oman kuntoutustarpeen taustalla olevia syitä – kuntoutujat esittävät; miten syitä voidaan luokitella, miten syyt vaihtelevat erilaista taustatekijöiden (ikä, sukupuoli, sairauden laatu jne.) mukaan?
• Miten näihin kuntoutujien esittämiin kausaaliattribuutioihin vastataan, missä yhteyksissä ne nousevat esiin (alkuhaastattelussa, ryhmäkeskusteluissa jne.)?
• Muuttuvatko kuntoutujan kausaaliattribuutiot kuntoutuksen aikana, sen jälkeen pitemmällä aikavälillä; mitkä tekijät liittyvät näihin muutoksiin; mikä on muutoksen yhteys yleiseen kuntoutumisen kehitykseen?
• Millaista voisi olla attribuutioterapia eli kuntouttavien kausaaliselitysten oppiminen osana kuntoutusprosessia?

Tutkimusaineistoa

Eri kuntoutuspalvelujen osalta voisi selvittää, missä niissä on käytössä tai voisi olla käytössä oman sairaustilan ja kuntoutustarpeen syitä koskevaa pohdintaa ja arviointia. Sisältyykö alkuhaastatteluihin tai ryhmäkeskustelujen alustuksiin yms. aiheita ja käsittelytapoja joiden tulkinnassa voi soveltaa attribuutioteoriaa. Millaisia käyttömahdollisuuksia olisi attribuutioterapeuttisilla menetelmillä.

Kirjallisuutta

Lee Ross, Judith Rodin, Philip G Zimbardo Toward an attribution therapy: The reduction of fear through induced cognitive-emotional misattribution. Journal of Personality and Social Psychology, vol. 12, 279-288, 1969.
Claudine Herzlich Illness and Self in Society. Washington DC: Johns Hopkins University Press, 1987.
Robert Sharrock, Andrew Day, Fara Qazi, Chris R Brewin Explanation by professional care staff, optimism and helping behavior: an application of attribution theory. Psychological Medicine, vol. 20, 1990, 849-855.
Miles Hewstone, Frank Fincham Atribution Theory and Research: Basic Issues and Applications. Kirjassa Miles Hewstone, Wolfgang Stroebe, Geoffrey M Stephenson (Eds.) Introduction to Social Psychology. Oxford: Blackwell, 1998.
Jukka Tontti Masennuksen arkea. Selityksiä surusta ilman syytä. Helsingin yliopisto, sosiaalipsykologian laitos, väitöskirja, 2000.
Fong Chan, Brian T McMahon, Gladys Cheing, David A Rosenthal, Jill Bezyak Drivers of workplace discrimination against people with disabilities: The utility of Attribution Theory, Work. A Journal of Prevention, Assessment and Rehabilitation, vol. 25, 1/2005.
David R Strauser, Ayseb Ciftci, Deirdree O´Sullivan Using attribution theory to examine community rehabilitation provider stigma. International Journal of Rehabilitation Research, vol. 32, 41-47, 2009.



« Takaisin



Tätäkin voisi tutkia

Ilpo Vilkkumaa, sosiaalipsykologi ja kehityspäällikkö emeritus, kiinnostui kuntoutuksesta 40 vuotta sitten. Tätäkin voisi tutkia -blogissa hän esitelee uusia ja vanhoja kuntoutuksen tutkimusideoita.