ylareuna

Mies, nainen ja lapsi kuntoutusasiakkaana

18.11.2010

Taustaa

Kuntoutuja ei ole pelkästään ihminen vaan hän on mies, nainen tai lapsi (vai pitäisikö sanoa poika tai tyttö). Kuntoutuksen sairaus/terveyslähtöisyys merkitsee usein sitä, että kaikki kuntoutujat ovat pääasiassa ihmisiä ja heitä koskevat samat terveyden ja toimintakyvyn säännönmukaisuudet joskin yksilöllisin variaatioin. Kuntoutus laajemmassa ja syvemmässä mielessä on sosiaalista, vuorovaikutuksellista, yksilöllistä ja siis perimmältään ainutlaatuista samassa mielessä kuin jokaisen ihmisen elämä on erityinen ajallinen kokonaisuus.

Kuntoutujan sukupuolen ja iän yhteisvaikutusta on hyvin vaikea erottaa hänen elämäänsä ja toimintakykyynsä vaikuttavista muista lukemattomista tekijöistä. Pitäisi kuitenkin olla mahdollista ja järkevää kysyä, miten sukupuoli (ja ikä siihen liittyen) vaikuttaa kuntoutuksessa; miten se pitäisi ottaa huomioon kuntoutujan kokemuksissa, tulkinnoissa ja viime kädessä myös kuntoutuksen tavoitteissa ja tulosten arvioinnissa. Mitä voi sanoa ”mieskuntoutujista”, ”naiskuntoutujista” ja ”lapsikuntoutujista”?

Siltä osin kuin kuntoutus ymmärretään terveydenhuollon ”kolmanneksi tehtäväksi” tai hyvään hoitoon kuuluvaksi palveluksi, puhutaan nais-, mies- ja lapsipotilaista. Lapset hoidetaan heille erikseen varatuissa sairaaloissa ja osastoilla. Aikuisten sairaalapalvelut yleensä noudattelevat sairausryhmäkohtaista jakoa. Avoterveydenhuollossa vastaavaa erottelua ei tehdä. Kuntoutuksessa ei sukupuolen mukaista erottelua pääsääntöisesti ole ryhmämuotoisissa palveluissa, joitakin erityisen tärkeinä pidettyjä palveluja lukuun ottamatta.

Yhdenvertaisuuslaki on yleisimmän tason säädös, joka määrää, miten palveluja tuotetaan ja tarjotaan palvelujen tarpeessa oleville. Iän ja sukupuolen perusteella ihmisiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan. Toisaalta vielä yleisempi on aina antiikin filosofiasta peräisin oleva periaate, että suurinta epäoikeudenmukaisuutta on antaa samanlaisille erilaista ja erilaisille samanlaista. Ihmisen yksilöllinen asema ja tila ovat kaiken oikeudenmukaisuuden – ja myös julkisten palvelujen – ensimmäinen ehto.

Oikotie – ei välttämättä se oikea tie – mies-, nais- ja lapsikuntoutuksessa (jos tällainen ilmaus on paikallaan) on olettaa, että lapset tarvitsevat tiettyjä kuntoutuspalveluja tullakseen omatoimisiksi ja tehokkaiksi aikuisiksi ja että miehet ja naiset ovat käytännössä samanlaisia tavoitellessaan hyvää elämää. Kaikki muut ajatukset ovat ennakkoluulojen sanelemia. Kuntoutuksessa tarvittavan yksilöllisyyden ajatellaan löytyvän työstä (tai korjattavasta syrjäytymisongelmasta) ja työn (ja sosiaalisen vuorovaikutuksen) edellyttämistä yksilöllisistä valmiuksista. Sukupuolelle ja iän ja sukupuolen yhteisvaikutukselle ei jätetä aitoa tilaa, enintään luonnon ja yhteiskunnan luomat erilaisuudet (miesten ja naisten erilainen sairastavuus/kuolevuus, miesten ja naisten erilaiset työt jne.). Kuntoutujan sukupuolen sivuuttaminen poistaa myös monia aiheita kuntoutusohjelmasta.

Useimmiten myös kuntouttajien ikä ja sukupuoli oletetaan vaikutuksettomaksi tai ainakin sellaiseksi, että hyvä ammattitaito eliminoi mahdolliset erot. Vain erityistilanteissa hyväksytään, että kuntoutujan ja kuntouttajan iällä ja sukupuolella on merkitystä. Kuntoutukseen tulevat ne joilla on todettu kuntoutustarve, kuntoutustyötä tekevät ne jotka ovat saaneet asianmukaisen koulutuksen.

Tutkimuskysymyksiä

Tilastoja hyödyntävissä ja laajempia aineistoja keräävissä tutkimuksissa on tapana esittää joitakin tuloksia sukupuolen mukaan ryhmiteltyinä. Tästä perinteisestä asetelmasta on kasvanut laaja aineisto, joka kertoo miten miehet ja naiset eroavat sairauksien, terveyskäyttäytymisen, ajankäytön, elintapojen, ravintotottumusten, liikunnan ja käytännössä minkä tahansa toiminnan tai ominaisuuden suhteen. Nämä epidemiologiset tiedot antavat yleisen taustan myös kuntoutukselle, mutta sen jälkeen sukupuoli ja ikäkin aika pitkälle jäävät merkityksettömiksi tekijöiksi. Sukupuolen osuudesta kuntoutuksen toteutuksessa ja kuntoutustavoitteissa on vähänlaisesti tutkimustietoa. Seuraaviin tutkimuskysymyksiin voisi etsiä vastauksia:

  •  Minkä verran miesten ja naisten saaman kuntoutuksen ”sukupuolinäkökulmaan” vaikuttaa se, että kuntoutusasiakkaissa ja etenkin kuntoutustyöntekijöissä on suhteellisesti ottaen eri määrä miehiä ja naisia?
  •  Kuinka kuntoutujien sukupuoli otetaan huomioon kuntoutukselle annetuissa standardeissa ja ohjeissa; mihin nämä ohjeet perustuvat; mikä on laatuvaatimusten tavoite?
  •  Mikä on kuntoutujien käsitys kuntoutuksen mahdollisesta sukupuolineutraalisuudesta; mitä vaikutuksia on ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa miesten ja naisten suhteellisen osuuden vaihtelulla; miten puhtaasti miehistä tai naisista koostuvien kuntoutusryhmien toiminta poikkeaa sekaryhmien toiminnasta?
  •  Jäävätkö jotkin aiheet (esimerkiksi ihmissuhde- ja seksuaalikysymykset) liian vähäiselle huomiolle kuntoutuksessa; miten ryhmätapaamisten ja yksilökeskustelujen sisällöt poikkeavat toisistaan tässä mielessä?
  •  Missä määrin lasten kuntoutuksessa otetaan huomioon kasvun ja kehityksen erilaisuus; millaisia ratkaisuja on käytössä harvinaisten sairauksien ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa, missä ryhmien ikähaitari voi olla aika suuri?

Tutkimusaineistoa

Kuntoutuksen perusoppikirjoissa ei sukupuolinäkökulmaa käsitellä, joten lähtökohta-aineisto toimintatavoista on kerättävä eri ammattien perus- ja erikoistumiskoulutuksesta. Käyvän hoidon ohjeet, sairaaloiden hoito-ohjelmat ja Kelan standardit on syytä käydä läpi laatukäytäntöjen selvittämiseksi. Kurssimuotoisen kuntoutuksen jäljille pääsee Kelan kurssirekisterin kautta. Palveluntuottajilta ja aiheen tiedostaneilta järjestöiltä saa yhteystiedot alan asiantuntijoista ja kuntoutuksesta mielipiteitä omaavista kuntoutujista.

Kirjallisuutta

Liisa Lampela-Kivistö Kaskesta uusi kasvu. Velkaisten miesten kuntoutumisohjelma –kehitysprojektin loppuraportti. Miessakit ry:n julkaisuja 2002:1.

Nina Melamies, Katariina Pärnä, Liisa Heino, Helena Miller Lapsi kuntoutujana – haaste aikuisille. Kirjassa Vappu Karjalainen, Ilpo Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Stakes, 2004.

Pia Ruohola Linchanin malli sovellus psykososiaalisen kuntoutumisen välineenä, Huumeongelmaisten naisten kokemuksia laitoshoitojaksolta. Diak, 2005.


Nina Burrows Female offenders and the use of mixed-gender rehabilitation group in the community – a rapid evidence assessment. www.nb-research.co.uk 2007

Riitta Hyytinen Lapsi, huumeperhe ja toivo. Lapsen todellistuminen huumeperheen kuntoutusprosessissa. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisu 37, 2008


DL Wolfe, JTC Mehta. Rehabilitation Practices And Associated Outcomes Following Spinal Cord Injury. www.scireproject.com

Gender-Sensitive Post-Disaster Rehabilitation Guidance. www.irp.onlinesolutionsltd.net

« Takaisin



Tätäkin voisi tutkia

Ilpo Vilkkumaa, sosiaalipsykologi ja kehityspäällikkö emeritus, kiinnostui kuntoutuksesta 40 vuotta sitten. Tätäkin voisi tutkia -blogissa hän esitelee uusia ja vanhoja kuntoutuksen tutkimusideoita.